
04.02.2008
Tiedote 4.2.2008
HP kertoi tänään, että PCP Partner Oy on saavuttanut ensimmäisenä ja tällä hetkellä ainoana suomalaisena yrityksenä korkeimman mahdollisen sertifiointitason yhtiön kumppaniohjelmassa. Pohjoismaisella tasolla HP DataCentre Solutions Specialist -sertifioinnin saaneita kumppaneita on kahdeksan, joista kolme on Ruotsissa ja neljä Tanskassa. Espoolainen PCP Partner työllistää 40 henkeä, joista 16 on erikoistunut HP:n teknologioihin.
HP:n Preferred Partner -kumppaniohjelma sisältää 14 erikoistumisaluetta, joista kolme keskittyy järjestelmäliiketoimintaan. Yksi niistä on DataCentre Solutions -erikoistuminen. PCP Partner on ollut HP:n kumppaniohjelmassa mukana jo vuosia, minkä aikana yritys on panostanut systemaattisesti henkilöstön koulutukseen ja asiantuntemukseen kumppaniohjelman puitteissa. Yritys sai pitkäjänteisestä HP-strategiastaan ansaitun tunnustuksen ensimmäisenä HP DataCentre Solution Specialistina Suomessa.
"IT:n kivijalka eli IT-infrastruktuuri on kunnossa kaikissa mahdollisissa tilanteissa, kun liiketoimintakriittisten tietojärjestelmien ylläpito- ja kehitysvastuu on todistetusti osaavalla kumppanilla. Sertifiointi on osoitus siitä, että olemme tämän alueen huippuosaaja", kiteyttää PCP Partner Oy:n toimitusjohtaja Jouni Erkkilä ja kertoo: "Vuonna 2004 saavutimme korkeimman tason HP:n kumppaniohjelmassa. Tällöin päätimme, että haluamme olla tämän alueen paras toimittaja Suomessa."
"Kyseessä on erittäin merkittävä saavutus, joka kertoo kumppanin vankasta osaamisesta ja kokemuksesta HP:n teknologioiden suhteen", kertoo HP:n henkilökohtaisista tietojärjestelmistä vastaava johtaja Ari Koskinen.
Nopea teknologiakehitys ja kasvavat IT-tarpeet vaativat osaavaa kumppania
Tämän päivän yrityksissä muutos on jatkuvaa. Se koskettaa entistä enemmän yrityksen tietotekniikkaa ja siihen liittyviä valintoja, jotka ovat vaikeutuneet nopean teknologiakehityksen ja kasvavien IT-tarpeiden myötä. Kumppaneiden rooli ja osaamistausta on ratkaiseva tekijä, jotta yritykset voisivat keskittyä oman liiketoimintansa kehittämiseen ilman tietotekniikkariskejä ja -huolia. HP DataCentre Solution Spealist -sertifioitu kumppani antaa yritysasiakkaille varmuuden siitä, että ylläpitotyössä ja muutostilanteissa esimerkiksi tietoturvaan, varmistukseen ja palautukseen liittyvät mekanismit ja toimintatavat ovat takuuvarmasti kunnossa.
"Yritysten konesalien suunnittelussa, toteutuksessa ja ylläpidossa ammattitaidon ja erikoistumisen rooli on korostunut tämän vuosituhannen aikana merkittävästi. Tavoitteemme on, että asiakkaiden IT-järjestelmien käytettävyys ja tietoturva ovat korkeaa luokkaa. Usein tämä työ lähtee liikkeelle jo siinä vaiheessa, kun IT-ympäristöä lähdetään suunnittelemaan. Tämä näkyy myös ylläpitotyössämme. Aiomme kytkeä kaikki HP:n teknologioita käyttävät asiakkaat 24/7-periaatteella toimivan HP ISEE -etävälvonnan piiriin, jolloin tiedämme laitevioista ja toimintahäiriöstä usein jo ennen kuin ongelmat ehtivät näkyä asiakkaalle", kertoo Jouni Erkkilä.
HP:n kumppaniohjelma
HP haluaa rohkaista kumppaneita kouluttautumaan entistä enemmän, mikä nostaa loppuasiakkaiden saamaa lisäarvoa yhtiön teknologiatuotteista. HP valitsi vuoden 2007 syyskuussa uudeksi suomalaiseksi koulutuskumppanikseen espoolaisen Consult&Counselin, joka keskittyy kanavakumppaneiden valmennukseen. Samalla HP uudisti koulutuskonseptiansa täydellisesti. Vuosijäsenyysmaksulla toimiva klubi tarjoaa koulutukseen kolme eri tasoa, jotka ovat Silver, Gold ja Platinum.
Eri tasojen raameissa määritellään kumppaneiden tarpeiden pohjalta tehokkaita ja hyödyllisiä koulutuskokonaisuuksia ja -suunnitelmia. Koulutuskeskuksessa kehitetään kumppaniyritysten tietotaitoa laajasti aina myynnistä tekniseen osaamiseen.
Lisätietoa PCP Partner Oy:stä löytyy osoitteessa http://www.pcp.fi/
Lisätietoa HP:n kumppaniohjelmasta on saatavilla osoitteessa www.hp.com/go/preferredpartners.
HP
HP toimittaa teknologiaratkaisuja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille ympäri maailman. Yhtiön tarjonta kattaa it-infrastruktuurin ja henkilökohtaisen tietojenkäsittelyn järjestelmät, erilaiset päätelaitteet, maailmanlaajuiset palvelut sekä kuvankäsittelyn ja tulostuksen ratkaisut. HP:n liikevaihto neljältä viimeiseltä vuosineljännekseltä on yhteensä 104,3 miljardia dollaria. Lisätietoja HP:sta (NYSE, Nasdaq: HPQ) löytyy osoitteista http://www.hp.fi/ ja http://www.hp.com/.