
Talous- ja palkkahallinnon palveluita tarjoava Pretax Yhtiöt on kasvanut viime vuosina erittäin nopeasti ja niinpä yritys päätti uudistaa palvelininfrastruktuurinsa. Ratkaisutoimittaja PCP Partner Oy:n avulla Pretax loi kestävän pohjan tulevalle kasvulle.
Pretax Yhtiöt on Pohjoismaiden suurin talous- ja palkkahallinnon palveluyritys. Pretaxin tuhat asiantuntijaa huolehtii yli 13 000 yrityksen talous- ja palkkahallinnosta. Yritys palvelee kaikenkokoisia yrityksiä eri toimialoilla ja toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa ja Venäjällä. Pretax ei aio hidastaa tahtiaan, vaan etsii ulkomailta uusia markkinoita.
Vuoden 2007 alussa oli aika miettiä, minkälainen palvelinarkkitehtuuri olisi paras koko konsernille. Apuun löydettiin ratkaisutoimittaja PCP Partner Oy. Pretaxin IT-päällikkö Sami Göös kertoo, että kumppani oli helppo valita, sillä hän tunsi yrityksen ennestään ja tiesi, että se pystyi vastaamaan Pretaxin haasteisiin. "PCP:n puolesta puhuivat sekä yhtiön kattava tekninen osaamisen että sen tarjoamat laadukkaat tukipalvelut", Göös toteaa.
Uutta tekniikkaa ja ahaa-elämyksiä
Pretaxin toivelistalla olivat virtualisoidut palvelimet fyysisten palvelinlaitteistojen rinnalle. Rautapuolella Pretax halusi, että toimittajana on tunnettu merkki, joka toimii kaikissa niissä maissa, joissa Pretaxilla on tällä hetkellä toimipisteitä ja joihin Pretax saattaa myöhemmin laajentua. Pretax päätyi valitsemaan HP:n, jonka Virtual Connect -teknologian Göös lukee merkittäväksi eduksi. Pretaxille toimitettiin uudet, HP:n kehikkoteknologiaan perustuvat palvelinlaitteistot ja keskitetyt SAN-levyjärjestelmät, joiden päälle rakennettiin VMWARE-virtualisointiympäristö.
Göös kertoo, että projekti koulutuksineen eteni sujuvasti ja siitä opittiin paljon. "Uuden tekniikan kanssa tuli jatkuvasti ahaa-elämyksiä ja sitä käyttöönotettaessa nähtiin nopeasti siitä saatavat hyödyt", Göös summaa. "Suosittelen virtualisointitekniikkaa lämpimästi myös muille, sillä sen avulla palvelinten hallinta ja ylläpitoon liittyvät tehtävät helpottuvat huomattavasti."
"Pretax sai meiltä toimivan, luotettavan alustan, jolle rakentaa. Kun yhtiö kasvaa, järjestelmä on laajennettavissa helposti, kustannustehokkaasti ja turvallisesti", vahvistaa PCP:n Jari Meri. "Meidän hyvän ympäristön mallissamme pyritään miettimään asioita asiakkaan kannalta ja pitkällä aikajänteellä. Mielestäni PCP ei niinkään palvele asiakkaan IT-osastoa vaan koko yritystä."
Pretax ja PCP ovat jo suunnitelleet ympäristön laajennusta. Positiivisen kokemuksen pohjalta on hyvä ponnistaa. "Annan PCP:lle ihan täyden kympin suorituksesta", toteaa Göös. "Kaikki sovittu on tehty ja PCP:n palvelu pelaa edelleen hyvin."